Toiminnanjohtaja / Music Finland


Music Finland edistää suomalaisen musiikin elinvoimaisuutta ja kansainvälistymistä. Yhdistys toimii suomalaisten musiikkialan ammattilaisten apuna ja kumppanina kansainvälistymisen eri vaiheissa. Music Finlandin asiakkaita ovat kaikki kansainvälistymiseen ja vientiin tähtäävät suomalaisen musiikin ammattilaiset ja yritykset. Työskentelemme 18 hengen voimin ja toimistomme sijaitsee Kampissa.

Nykyisen toiminnanjohtajamme siirtyessä organisaation ulkopuolelle uusiin haasteisiin, etsimme nyt uutta

Toiminnanjohtajaa

Johdat yhdistyksen päivittäistä toimintaa ja henkilöstöä sekä vastaat organisaation strategian toimeenpanosta ja taloudesta yhdistyksen hallituksen asettamien suuntalinjojen mukaisesti. Toimit aktiivisessa vuorovaikutuksessa jäsenjärjestöjemme ja asiakkaittemme kanssa sekä vastaat sidosryhmä- ja yhteiskuntasuhteista.

Tehtävässä onnistuminen edellyttää intohimoista tavoitteellisuutta ja nopeasti kehittyvän musiikkialan mahdollisuuksien tunnistamista. Olet kehitysorientoitunut ja rohkea sekä luomaan että ajamaan läpi uusia avauksia toimialan kehittämiseksi. Olet kuunteleva, avoimesti viestivä johtaja, ja osaat antaa asiantuntijoillesi tilaa onnistua; olet mielellään aiemminkin johtanut asiantuntijaorganisaatiota.

Sinulla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto ja viestit sujuvasti suullisesti ja kirjallisesti vähintään suomeksi ja englanniksi. Kotimaisen ja kansainvälisen musiikki- tai muun kulttuurialan tuntemisesta on tehtävässä merkittävää hyötyä; myös kulttuuri- ja yritysrahoituksen tuntemisen katsomme eduksi.


Tervetuloa innostuneeseen porukkaamme!

Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytoinnissa avustava Psyconin konsultti Mira Karilahti (p. 020 7101 238), varmimmin tavoitettavissa 10.1. klo 9-11.

Jätäthän hakemuksesi palkkatoivomuksineen viimeistään 17.1. ja liitäthän mukaan myös CV:si.



Hakuaika alkaa: 03.01.2018 12:00 Hakuaika päättyy: 17.01.2018 23:59